Syyskauden päättäjäisiksi järjestetty joulupuuro keskiviikkona sai väen liikkeelle. Seurakuntasalin paikat olivat lähes viimeistä sijaa myöten täynnä. Siten Pimeen Pitopalvelun puuropata keittiössä ei porissut turhaan.
Päivän anti oli muusiikkipitoinen, mutta musiikin lomaan kuultiin Ritva Kynäkosken esittämä joulutervehdys ja seurakuntapastori Päivi Kasurisen tuoma seurakunnan tervehdys. Lisäksi oman tervehdyksensä toi Varpaisjärven entinen kunnanjohtaja Jouko Räsänen Kaavilta.
Perinteiseen tapaan muistettiin valtakunnallisissa kilpailuissa menestyneitä. Kukitetuksi tulivat Seppo Pitkänen ja Erkki Pekkarinen. Seppo sijoittui kesällä SM-kisoissa sarjassa M80 sekä metsästysluodikossa että hirvessä pronssille. Erkki oli puolestaan sarjassa M70 metsästysluodikossa hopealla.
Lisäksi kukitetuiksi tulivat keittiöryhmäläiset yhdistyksen hyväksi tekemästään talkootyöstä sekä Anneli Niskanen, joka on ollut vuodesta 2005 saakka vapaaehtois-toiminnassa mukana.
Yhdistys muisti myös nyt kuuden vuoden pestin puheenjohtajana nyt päättävää Erkkiä ojentamalla hänelle Romuprinsessan, ITE-taiteilija Marjut Kauppisen tekemän kollaasin. Tauluun taiteilija oli koonnut pieniä työkaluja.
Taulun luovuttanut varapuheenjohtaja Eeva-Liisa Kieloaho sanoi Erkin puheenjohtajakaudella yhdistyksen toiminann kehittyneen huomattavasti. Uutena toimintaan on tullut muun muassa liikunta. Erkin ohjauksessa myös yhdistyksen talous on tänä päivänä vakaalla pohjalla.
Puurojuhlan tuokiokuvat löydät uudelta kotisivultamme osiosta kuvagalleria kansiosta matkat ja tapahtumat 2023 – 2025.